maanantai 26. toukokuuta 2014

In my blue pants

Heissan!

Viime viikolla sää helli oikein kunnolla ja me päätettiin tyttöjen kanssa pitää puistotreenit! Oli ihan mahtavaa, ihmiset tulivat juttelemaan ja pysähtyivät kuuntelemaan jammailua. Harjoiteltiin keikkaa varten, joka oli siis eilen, ja hyvin meni. 


Asun koostin sinisten housujen ympärille. Housut olen ostanut Ginasta muutama vuosi takaperin. Silloin himoitsin kauheasti pinkkejä farkkuja, mutta päädyin kuitenkin noihin sinisiin. Ehkä vielä joskus on niidenkin aika...;) Siniset ovat kiva väriläiskä ja kaipaavat mielestäni jotain yksiväristä rinnalleen, joten valkoinen uusi t-paita oli hyvä pari niille. Housut eivät oikeasti ole nilkkapituiset, käänsin niitä hieman, koska oli niiiin lämmin.


Ihana väriläiskä on myös tuo nurmi! Viikonloppuna käytiin mökillä saunomassa ja kauheasti olisi kaikkia kivoja kesäsuunnitelmia tiedossa. Ainakin vaatekaapin suursiivous olisi tiedossa... Sieltä voisin taas tehdä jopa löytöjä. Mukavaa viikonalkua! Mun tavoitteena tälle viikolle olisi aloitella juokseminen, saa nähdä miten käy;)


perjantai 23. toukokuuta 2014

Maksimekkoilua auringossa

Kesä on täällä!! Ja uusi maksimekko Lontoosta pääsi heti käyttöön:) Ei voi kyllä tarpeeksi hehkuttaa näitä ilmoja! Heti huomaa, että mielialakin on jotenkin korkeammalla ja lämpö saa aikaiseksi ihmeellisen vapauden tunteen. Varmaankin se kesäloma sieltä pikkuhiljaa saapuu. Nyt ei kyllä tee muuta mieli kuin lötkötellä auringossa ja pistää grilli kuumaksi.




Mekko Forever21
Kengät Nelly
Laukku Seppälä

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Back to Basics

Yksi Lontoon ostoksista oli jo kauan etsinnässä ollut valkoinen t-paita. Vaatekappale, jonka pitäisi kuulua perusvarustukseen, mutta jotenkin on vaan jäänyt puuttumaan. Forever 21:sta löytyi tämä huikeaan neljän euron hintaan. Aika näyttää onko paidan laatu mistään kotoisin. Mulla on sekä hyviä että huonoja kokemuksia Foreverin vaatteiden laadusta. Viime vuonna ostettu musta collegepaita kutistui jo ekassa pesussa ja toisaalta taas mulla on useampia neuleita, jotka on vuodelta 2010 ja edelleen ihan hyvässä kunnossa.






























Äitienpäivä meni nopsasti kyläillessä sekä omien että poikaystävän vanhempien luona. Tuli taas herkuteltua vähän liikaakin :D Harmi, että sää ei oikein suosinut äitejä tänä vuonna, mutta onneksi ehdin napata ulkokuvat sadekuurojen välissä. 

Näyttääkö muiden silmään siltä, että toi vaijeri menee jotenkin mun pään läpi?!:D




























Nyt vielä Suomen peliä seuraamaan ja valmistautumaan uuteen viikkoon. Hyvää sunnuntai-iltaa!:)

lauantai 10. toukokuuta 2014

Perjantain asu

Perjantain asu oli musta. Uusi mekko Lontoosta<3 Kuvat onkin aika tummia, mutta ehkä noista jotain selvää saa:P Taas vähän shoppailin omassa kaapissani: tuo nahkatakki on jo parin vuoden takaa. Se on aivan ihana, mutta jotenkin sille on tullut vähän käyttökertoja. Osaksi sen takia, että pelkään mokkanahan pilaantumista, jos sattuisin vesisateeseen. Jotenkin olen myös kokenut sen hankalaksi yhdistettäväksi, mutta tänään huomasin että takin pituus on aivan täydellinen tuollaisten mekkojen kanssa!:D





Mekko - Gap
Nahkatakki - JC 2hand

perjantai 9. toukokuuta 2014

Farkkumekkoilua

Hahaa, täällä taas! Tuli pidettyä pieni kirjoituspaussi, sillä aika ei vaan millään riitä kaikkeen mitä haluaisi. Nyt voi taas jatkaa kirjoittamista, sillä olen aloittanut shoppailun! Nimittäin omassa vaatekaapissani:D Tämäkin farkkumekko on viimeaikoina saanut aivan liian vähän huomiota. Muutamia vuosia sitten käytin sitä useastikin, minulle tuo on selvästikin "arkimekko". Ehkä farkkukangas merkitsee ennemminkin arkea kuin juhlaa minulle. Nyt ilmojen jo vähän lämmetessä kaivoin sen pitkästä aikaa esille ja kivaltahan tuo näyttikin taas pitkästä aikaa. 






Farkkumekko Cubus
Nilkkurit 2hand

Mukavaa, kun voi tehdä löytöjä omassa kotonakin:D Aion jatkaa kaivelua ja samalla saakin siivottua kaapit ja laitettua kiertoon sellaiset yksilöt, joita ei vaan tule enää käytettyä. Löydöistä puheenollen, viime viikolla tein myös ihanan mekkolöydön Lontoosta (tai oikeastaan kaksikin:P), esittely on tulossa!:)