tiistai 8. syyskuuta 2015

Blogin paluu

Jaahas, näin sitä vaan aika vierähtää.. Blogi on ollut täysin tuuliajolla viimeiset puolitoista vuotta vaikka kaipuu takaisin on ollut kova. Yksinkertaisesti aika ei vaan ole riittänyt ja olen kokenut jonkinlaista rimakauhua kirjoittamista kohtaan. Viime keväänä sain kuitenkin päätökseen ison asian elämässäni ja toivoinkin, että palauttavan kesän jälkeen paluu blogiin taas koittaisi. Nyt olen ollut päivän flunssaisena kotona ja hups vaan, sormet palautuivat näppäimistölle. Pientä pohdintaa huomaan olevan ilmassa, tämä syksyn aika saa jotenkin aina nostalgisoimaan vanhaa sekä samalla luomaan uutta ja inspiroivaa. Sunnuntai-iltana iski siivousvimma ja melkein viiden tunnin ajan kävin kaappeja läpi kaikesta vanhasta tavarasta. Eikun kirppispöytää varaamaan! Ai niin, aloitin tavaroiden siivouksen KonMari metodilla vapun aikoihin ja vielä on projekti aika pahasti kesken. Siitä voisin ainakin jossain vaiheessa kirjoittaa. Mutta muuten herää kysymys..





Mistäs sitten kirjoittaisin?

Tyyliasiat kiinnostavat edelleen hyvin paljon ja keräilen kaikenlaista vaatekappaletta kotiini aika ajoin. Haluaisin ottaa enemmän asukuvia, mutta ongelma tällä hetkellä on se, ettei kuvaajaa ole joka päivä lähistöllä. Ruokajuttuja myös varmaan tulee silloin tällöin. Lähinnä silloin, kun muistaisin ottaa niitä kuviakin ennen kuin kaikki on jo syöty. Kaikenlaista muuta hömppää varmaan sitten myös. Saapi nähdä, ehkä on parempi itsellekin ettei tee liian tiukkoja rajoja itselleen. Pääsee blogi ja kirjoitus kehittymään sitten ihan omalla painollaan. Ja sitten jos ei juttua tule, niin ainakin yritin:)




Jee kenkiä! Kuvat viikontakaisista ystävien häistä, siinä on morsiamen Raquelit ja omat Heartbeatpumpit väsyneinä vierekkäin. Pikkuisen jo hapotti jalkoja tanssien jälkeen:D <3




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti